sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pyörähdyskappaleiden tilavuuksia GeoSweepillä (9.lk)

Olemme 9.-luokkalaisten kanssa laskeneet särmiöiden sekä lieriöiden tilavuuksia. Nyt kokeilimme määrittää sellaisten kappaleiden tilavuutta, joille ei löydy yksinkertaista laskukaavaa. Apuna käytimme GeoSweep-ohjelmaa. Ohjelmalla voidaan luoda kolmiulotteisia pyörähdyskuvia piirtämällä puolikas kappaleen leikkauskuvasta. Ohjelma laskee syntyneen kappaleen tilavuuden. Tarkoitus oli verrata iPadillä saatua tulosta esineen massan ja tiheyden avulla laskettuun arvoon.

GeoSweep:in 2D ja 3D kuvat
Ohje työn suorittamiseen

Tässä tutkittavat esineet
Tunnin verran yritimme ohjelmaa käyttää eikä se toiminut kovin luotettavasti (käytimme iPad2 32GB laitteita). Ohjelma jumiutui usein ja se oli uudelleen käynnistettävä monta kertaa. Pisteiden siirtäminen ei myöskään toiminut kovin hyvin. Noin puolet pareista sai jonkinlaisen kuvan tehtyä, tosin ei välttämättä kovin oikeassa mittakaavassa. Kun itse kokeilin ohjelmaa, käytössäni oli iPad4 laite, ja ohjelma tuntui toimivan ihan hyvin. Saattaa olla, että kohtaamamme ongelmat johtuvat siitä, että iPad2 - laitteet eivät jaksa pyörittää tätä ohjelmaa tai GeoSweepiä ei ole testattu iPad2:lla enää ja siksi tähän versioon on jäänyt jotain bugeja... Oli miten oli, ohjelmassa on potentiaalia ja sen avulla tosiaankin voisi oppia miten pyörähdyskappaleet syntyvät. Täytyy seuraavalla kerralla muistaa ottaa uudemmat pädit käyttöön...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti