Pidin koulumme fyke-opettajille Vesopäivänä (18.2.2012) koulutuksen Teknologiaa kouluun-projektin kautta hankittujen Vernierin antureiden käytöstä. Mukana oli myös kaksi Kaukajärven koulun opettajaa. Tässä koulutusta varten valmistamani PowerPoint - materiaali.
Oheista materiaalia saa käyttää omalla vastuulla, en takaa sen oikeellisuutta, enkä ota mitään vastuuta mahdollisista vahingoista, joita ohjeiden seuraamisesta aiheutuu!
Anturikoulutusmateriaali (PDF)
Materiaali pohjautuu Physics for Vernier - kirjan laboratoriotehtäviin. Olen kokeillut kirjan ohjeiden mukaisia laboratoriotöitä ja muodostanut niistä lyhyet suomenkieliset ohjeet. Ohjeet eivät ole kattavia, eli suosittelen aina lukemaan myös kattavamman englannin kielisen ohjeen (linkit löytyvät PowerPoint -esityksestä).
Otan mielelläni vastaan palautetta sekä korjausehdotuksia materiaaliin liittyen!
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
perjantai 3. helmikuuta 2012
iPad - salkku saapui Lielahteen
iPad-salkku saapui koulullemme tammikuussa ja nyt yritämme opetella käyttämään näitä ihmeellisiä laitteita. Melko nopeasti meille selvisi, että vaikka salkku näyttää "valmiilta paketilta" meillä on vielä monta mutkaa matkassa ennen kuin oppilaat ja opettajat voivat vaivatta käyttää laitteita "liikkuvana tietokoneluokkana".
Sain iPadin käteeni ensimmäistä kertaa elämässäni 20 päivää sitten. Sen jälkeen olen oppinut tekemään appleid:n, ostamaan ohjelmia, siirtänyt tiedostoja PC:ltä iPadille DropBoxin kautta, synkannut ohjelmat iTunesiin, palauttanut backupin, tulostanut AirPrintin kautta ja nyt kirjoitan blogia iPadillä! Alan pikkuhiljaa uskoa, että tästä vielä saadaan toimiva systeemi. Kun ymmärtää että nettisivut, jotka on tehty Javalla tai Flashillä eivät vain toimi, laitteessa ei tosiaankaan ole USB-porttia eikä oikein mikään toimi ilman nettiyhteyttä, niin hyvinhän tämä jo sujuu. Vielä kun saisimme selkeän vision siitä, miten näitä henkilökohtaiseen käyttöön suunniteltuja laitteita voitaisiin käyttää ilman ongelmia 350 oppilaan koulussa. Mieleen tulee väistämättä aika ennen käyttäjätunnuksia, salasanoja, muistitikkuja ja kotihakemistoja: iPad on joissakin suhteissa kuin PC ennenvanhaan.
Helmikuun aikana avoimet asiat saadaan toivottavati selvitettyä. Myös opettajille on luvassa iPad - koulutusta ja jos kaikki sujuu hyvin niin hiihtoloman jälkeen salkku rullaa johonkin luokkaan...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)