keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Isojärven kansallispuistossa suunnistettiin iPadin ja Nomadin avulla (8lk)

Tänäkin vuonna koulumme 8.-luokkalaiset tekivät päiväretken Isojärven kansallispuistoon viimeisellä kouluviikolla. Nyt retken teki myös yksi iPad. iPadin avulla retken vetäjänä toiminut biologian opettaja pystyi seuraamaan ryhmän etenemistä maastossa iPadiin valmiiksi ladatun kartan ja kartalle tehdyn reitin avulla.



Isojärven kansallispuiston reitti Nomadi - ohjelmassa (ennen retkeä, reitissä pieni virhe)
Koulun iPadeihin oli jo aikaisemmin ladattu Nomadi - ohjelma (ilmainen), jonka avulla voi ladata valmiita reittejä netistä. Nyt teimme reitin itse retkeä edeltävänä päivänä ja latasimme sen Nomadin verkkopalveluun. Reitti tehtiin läppärillä netistä ladattavalla CityNomadi Tuner - ohjelmalla (ilmainen, toimii myös ilman asennusoikeuksia).  
IPadeissämme ei ole SIM - kortteja, joten valmis reitti ladattiin iPadiin koulun WLAN:issa ja sitten vain matkaan. Kun reitti on etukäteen ladattu iPadiin, sitä voi seurata ilman nettiä. Kartalla näkyy pieni hiiri sillä kohdalla jossa olet parhaillaan kulkemassa (GPS ei tarvitse mobiiliverkkoa).
Retki sujui hienosti, vaikka kiireessä olimmekin tehneet reitin piirtämisessä pienen virheen. Virheellisen reitin pystyi kuitenkin korjaamaan Tunerissa helposti siirtämällä "sinisiä pisteitä" hiirellä, joten koko reittiä ei tarvinnut piirtää kokonaan uudelleen. Retken jälkeen koululla lisäsimme reittiselostukseemme lisää POI:ta eli Point of Intrestejä ja liitimme niihin tavallisella kameralla retken aikana otettuja valokuvia. Ideamme oli reittiä tehdessä se, että jos jonakin vuonna biologian opettajat eivät pääsisikään retkelle mukaan (näin on joskus käynyt) niin kuka tahansa opettajistamme voisi tämän reittiopastuksen myötä toimia matkaoppaana. Reittiin voi tutustua myös tietokoneen ruudulta: Isojärven kansallispuisto (päiväretki).

Valmis reitti netistä katsottuna (retken jälkeen, reitti korjattu)
POI:t näkyvät reitillä keltaisina palloina ja niitä klikkaamalla saa esiin reitin tekijän kommentit, linkit ja valokuvat liittyen kohteeseen. Oman reitin luominen vaatii palveluun rekisteröitymisen mutta reittien lataaminen ja seuraaminen ei vaadi muuta kuin Nomadi - ohjelman mobiililaitteeseen. Testasimme Nomadi - ohjelmaa myös liikuntapäivänämme oppilaiden kännyköillä ja se näytti toimivan ihan hyvin. Noin viisi oppilasta per opetusryhmä sai ladattua ohjelman sekä liikuntapäivän reitin älypuhelimeensa (Android, Nokia, iPhone) koulun WLAN:in avulla. Windows puhelimiin ohjelmaa ei ollut vielä saatavilla. Joidenkin puhelinten kanssa kartan tarkkuutta piti säätää pienemmäksi, jotta se latautui järkevässä ajassa. Tässä liikuntapäivän reittikartta: Siivikkalan lenkki.

Siivikkalan lenkki
Kuten karttoja vertaamalla huomaatte, Isojärven kansallispuiston karttapohja on peruskartta ja Siivikkalan lenkin karttapohja on OpenStreetMap. Nomadissa voi valita kartan jonka pohjalle reitin haluaa tehdä, tosin peruskarttapohjaa ei ole valittavissa suoraan vaan se vaatii toimenpiteitä CityNomadin palvelimen puolella. Siivikkalan reittiä tehdessä POI:mme eivät vielä toimineet oikein, koska emme osanneet laittaa kuvauksia oikeaan kohtaan Tunerissa. Kirjasimme ne kohtaan "Kuvaus" vaikka jokaiselle POI:lle olisi pitänyt tehdä oma sivunsa (page). POI:n oman sivun saa auki Tunerissa tuplaklikkaamalla keltaista POI:ta. No, nyt osaamme tämänkin ja voimme syksyllä tehdä lisää reittejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti