Kun 9-luokkalaiset olivat TET-jaksolla, pidin 6B - luokalle kolmen tunnin mittaisen animaatiopajan. Oppilaat olivat jo etukäteen suunnitelleet animaatiota ja toivat mukanaan kuvauksissa tarvittavat rekvisiitat. Osalla oli pahvista leikattuja eläimiä, toisilla itse piirrettyjä hahmoja ja muutamalla ryhmällä legoista rakennettuja ajoneuvoja. Näytin aluksi miten iPadin iStopMotion ja iMovie ohjelmat toimivat ja ohjeistin tukemaan iPadin kuvauksen ajaksi esim. pöytään. Sitten ryhmät (10kpl) ryhtyivät hommaan.
|
6B - luokan animaattoreiden tyylinäyte |
Kuvaaminen sujui ilman suuria ongelmia, joillakin ryhmillä alussa meni aikaa vielä tarinan miettimiseen ja legoilla rakenteluun. Kuvaamisen jälkeen äänimaailma tehtiin iMovie ohjelmalla. Käytimme iMovien omaa taustamusiikkia, äänitehosteita ja sen lisäksi muutama ryhmä äänitti myös vuorosanoja. Vuorosanojen äänittäminen tehtiin erillisessä luokassa, jossa oli riittävän hiljaista.
|
6B - luokan animaattoreiden toinen tyylinäyte |
Nopeimmat ehtivät tehdä AvidStudio - ohjelmalla myös alku- ja lopputekstitkin. Tosin tässä vaiheessa AvidStudio kaatuili monella ryhmällä ja sen takia tekstitys ei onnistunut aivan kaikilla yrityksistä huolimatta. Jälkikäteen selvisi, että AvidStudio ei toimi iOS6:ssa, ja meidän olisi pitänyt osata ladata ja käyttää PinnacleStudiota... (sama ohjelma, ostettava kuitenkin erikseen).
Toinen tekninen mysteeri tuli vastaan yhden ryhmän ääniraidan kanssa. Ääni oli vääristynyt eikä siitä saanut selvää. Lopulta selvisi, että iMoviessa oli ääniraidan "volume" jostain syystä mennyt tappiin ja kun sen korjasi niin äänet palautuivat normaaleiksi. Tätä ei huomannut iMoviessa, vasta kun animaation oli siirtänyt kameran rullalle.
Lopuksi siirsimme animaatiot tietokonelle USB - johdon kautta, ja katselimme ne isolta screeniltä auditoriossa. Animaatiot tallennettiin myös Opitiin, josta niitä voi katsella vielä kotonakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti