maanantai 2. huhtikuuta 2012

Animaatioita iPadillä (8lk)

Teimme toisen kuvankäsittelyn valinnaisryhmän kanssa lego/geomag/sinitarra - animaatioita. Käytimme animaation kuvaamiseen iStopMotion -ohjelmaa, taustamusiikin tekemiseen GarageBand -ohjelmaa ja näiden kahden yhdistämiseen iMovie -ohjelmaa.

Oppilaat jakautuivat pareihin, jotka tekivät yhden yhteisen animaation tai kaksi pienempää. Aikaa projektille oli yksi kaksoistunti. Koska meillä ei ollut käytössä iPad - telineitä, jouduimme kuvaamaan animaatiot niin että iPad tuettiin pulpettiin ja yritettiin pitää samassa asennossa. Yksi ryhmistä keksi rakentaa legoista telineen iPadille! iStopMotion ohjelma toimi hyvin ja sitä oli helppo käyttää. Osalle oppilaista oli yllätys, että yhtä sekunnin mittaista animaation pätkää varten piti näpsiä 12 kuvaa! Animaation sai tallennettua siirtymällä "Gallery" -nuolella pois kuvaustilasta. Lopuksi tallensimme animaation kameran rullalle "lähetä"-toiminnon kautta.

Animaatiolle tehtiin myös taustamusiikki GarageBandin avulla. Neuvoin oppilaita käyttämään SmartDrums:ia ja jonkin "Smart" -instrumentin AutoPlay -toimintoa. Näillä neuvoilla saa ihan hyvältä kuulostavia pätkiä aikaiseksi vaikka ei osaisi soittaa mitään instrumenttia oikeasti. Valmis musiikki lähetettiin iMove - ohjelmaan, jossa se aukesi suoraan uuteen projektiin.

Juuri tehdyn animaation sai lisättyä projektiin valitsemalla sen listalta ja painamalla sinistä "lataa" -nuolta ja animaatiofilmi oli valmis. Osa oppilaista ei tosin tyytynyt vielä tähän vaan he lisäsivät iMove:n äänipankista tehosteääniä mm. auton renkaiden kirskuntaa. Lopullinen filmi tallennettiin taas kameran rullalle, ja kuten monessa muussakin iPad - ohjelmassa tallentaminen tehtiin taas poistumalla nuolella vasemmalle ja "lähettämällä" työ kameran rullalle. Lopulliset animaatiot tallennettiin DropBoxin jaettuun kansioon, josta opettaja siirsi ne Opitiin talteen.

Haasteet:
  • Suurin haaste oli saada oppilaat kuuntelemaan ohjeita :-) Animaation teossa oli kuitenkin kolme eri ohjelmaa, välitallennuksia jne. joten asia piti ohjeistaa etukäteen. Hämminkiä aiheutti myös se, että emme olleet normaalissa luokassamme vaan siirryimme toiseen luokkaan, jossa WLAN kuului paremmin ja jossa oli paremmin tilaa toteuttaa animointia. Alkuhässäkän jälkeen sain kuitenkin ohjeet annettua ja kahta kaveria lukuunottamatta (eivät kuunnelleet "koska osasivat jo asian"), ne myös omaksuttiin hyvin. 
  • Yhden iPadin kamera ylivalotti kuvan aivan liian vaaleaksi, toisen kuva oli liian tumma. Emme saaneet ratkaistua asiaa, joten vaihdoimme iPadit toisiin, joissa kuva oli normaali.
  • Yhdellä ryhmällä iStopMotion -ohjelma ei käynnistynyt vaan sulkeutui samantien, ongelma korjaantui käynnistämällä iPad uudelleen.
  • Pari kertaa animaatio katosi (ei tallentunut). Epäilen että animointivaiheessa oppilas painoi vahingossa kotinäppäintä ruudulla olevan "laukaisimen" sijaan. Tai sitten ei...
  • Osa oppilaista ei muistanut pitää iPadia tuettuna, joten animaatiot heiluivat hieman. Tosin saattoi se olla tarkoituskin?
  • En olisi ikinä itse keksinyt miten tiedosto lähetetään GarageBandistä iMovieen mutta sain tähän opastusta Jukka Haverilta. Toiminto löytyy "muokkaa" napin takaa. Muokkaa toiminto saa biisit tärisemään, sitten valitaan biisi ja "lähetä" -toiminto ja lopuksi valitaan iMovie kohteeksi. 
  • Kun tiedostot lähetettiin DropBox - ohjelmalla, ohjelma jäi odottamaan jotakin ennen kuin aloitti lataamisen. Tämä hieman hämmensi oppilaita.
  • iMovie ohjelmalla ei pystynyt tekemään alku- ja lopputekstejä, joten ne jäivät tekemättä. Ne olisi voinut tehdä Avid Studio -ohjelmalla mutta tämä selvisi vasta tunnin jälkeen.
Mitä jäi käteen?
  • Alkuhämmingin jälkeen ryhmä työskenteli innokkaasti ja itsenäisesti. Lisäohjeita ei tarvinnut antaa juuri ollenkaan, eli tunti poikkesi normaalista kuvankäsittelytunnista siinä, että normaalisti joka vaiheen joutuu neuvomaan erikseen jokaiselle oppilaalle ja nyt ainoastaa tallennus- ja "lähetys"-vaiheet tuottivat pieniä ongelmia.
  • Animaation aiheet löytyivät itsenäisesti, kukaan ei tarvinnut apua ideoiden löytymiseen. Vain yksi oppilas koko ryhmästä ei innostunut työstä ollenkaan, hän auttui toista oppilasta siirtämällä legoukkoa muutaman askeleen ja se oli siinä. Toisaalta pari ryhmää jäi tunnin jälkeen jatkamaan animointia vielä lähes 45min ajaksi ja yksi pari sai tehtyä kolme animaatiota kaksoistunnin aikana!
  • Paras kommentti tunnin jälkeen oli "vähän mä odotan ens viikkoa että päästään jatkamaan tätä, ääh ens viikollahan ei oo tuntia kun on pääsiäinen...". :-)
  • Kaikki ryhmät saivat tehtyä animaation ja siirrettyä sen DropBoxiin. Ryhmä joka teki kolme animaatiota ei ehtinyt tehdä ääniraitoja, mutta muuten myös äänipuoli tuli valmiiksi.
  • Hieman oudolta tuntui se että animaation tekemiseen tarvitaan kaiken kaikkiaan neljä eri ohjelmaa (siis jos siihen halutaan taustamusiikki sekä alku- ja lopputekstitkin).
  • DropBoxin "upload"-toimintoa osattiin käyttää jo rutiinilla.
  • Muutama oppilas oli työstään niin ylpeä, että latasi sen heti myös Youtubeen :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti