tiistai 8. lokakuuta 2013

Enkkua iPadeilla!

iPadit ovat olleet tuttuja kielten tunneilla jo jonkun aikaa, käyttötapoja ja -ideoita on varmaan yhtä monta kuin opettajiakin, kerrotaanpa nyt käyttökokemuksia yhdeltä meistä. Näin open näkökulmasta iPadit tuo jotain uutta vanhoihinkin ideoihin. Esimerkiksi pari- ja ryhmätöitä tehdessä ei olekaan tarvinnut mennä ensin tietokoneluokkaan tiedonhakuja varten, vaan olemme päässeet suoraan asiaan. Koska iPadeja ei valitettavasti saa ripustettua seinille muidenkin ihasteltavaksi, olemme tehneet niiden avulla (tiedonhaku netistä!) perinteisiä seinäpostereita. Samanlaisia töitä tehtiin muuten myös viime vuonna ruotsin tunneilla, silloin taisi tiedonhaun lisäksi olla iPadilta/netistä löytyvät sanakirjat ahkerassa käytössä.. Tässä valmiita töitä:


Vanhojen ideoiden uudistamisen lisäksi iPadien avulla on voitu tehdä jotain aivan uuttakin. Erilaiset animaatio- ja äänittämisohjelmat ovat oikein mainio lisä kielten tunneille, ja sitä paitsi oppilaille oiva tapa osoittaa suullista kielitaitoaan. Olin itse eräänä perjantaina koulutuksessa ja ryhmälle oli jätetty ohjeeksi tehdä uutislähetys avaruussukkulan laukaisusta (samaista aihetta oltiin juuri käsitelty kirjan kappaleessa) ja välineenä iPad. Muita ohjeita ei tarvittu, sillä tunnin päätteeksi oli sähköpostiini ilmestynyt upeita Puppet Pals 2 -ohjelmalla tehtyjä animaatioita. Olipa muuten mukava silloin tarkistaa sähköposti ja huomata, että homma toimii.


~ Every accomplishment starts with the decision to try ~ 

 Enkun ja ruotsin ope Minna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti