Syksyn ensimmäinen iPad - kahvila kokoontui viimein. Paikalla oli lähinnä alakoulun opettajia ja aiheena oli ohjelmointi. Tutustuimme ScratchJr - appsiin tekemällä pienen dialogin kahden hahmon välillä. Äänitimme hahmoille myös vuorosanat kirjoitettujen lisäksi (kielten opetuksen ja äidinkielen näkökulma). Kokeilimme myös useamman "levelin" lisäämistä.
Ohjelma oli helppokäyttöinen ja opettajat tuntuivat keksivän sille käyttöä oppitunneilla.
Lopuksi tutustuimme lyhyesti myös BookCreator - ohjelmaan.
torstai 13. marraskuuta 2014
perjantai 22. elokuuta 2014
iPad - ohjelmalista on päivitetty
Päivitin iPad-ohjelmalista jälleen. Poistin listalta vähemmän käytettyjä ohjelmia, ja lisäsin paljon alakoululle mahdollisesti soveltuvia ohjelmia. Näistä uusista alakoulun ohjelmista karsiutunee syksyn mitaan jyvät akanoista.
Tässä uusi lista
Uudet ohjelmat:
Uudet ohjelmat (vain alakoulu):
Tässä uusi lista
Uudet ohjelmat:
Uudet ohjelmat (vain alakoulu):
maanantai 12. toukokuuta 2014
Alkuaineiden opiskelua BitsboardPro:lla (7.lk)
Kemian tukiopetuksessa kertasimme alkuaineiden kemiallisia merkkejä BitsboardPro:n avulla. Tein ensin kotona korttipakan ja latasin sen DropBox:iini. Koululla latasin korttipakan DropBox:ista iPadeihin ja pelaaminen saattoi alkaa heti. Homma toimi hienosti, DropBox-tuki on uusi toiminto BitsboardProssa!
| Alkuainepelejä on useita erilaisia |
perjantai 2. toukokuuta 2014
Kemian kertausvideot ExplainEverythingillä (9.lk)
Metallien kemia on vaikeaa, joten teimme oppilaiden kanssa videot sen eri osa-alueista. Tarkoitus oli siis kerrata kurssissa opittua. Aiheet olivat: lyijyakku, paristo, sinkki-kupari sähköpari, rautajauhe kuparisulfaattiliuoksessa, avaimen kuparointi ja magnesium suolahapossa. Kaikki edellä mainitut asiat oli siis jo opiskeltu ja oppilaat tekivät pareittain aiheesta lyhyen kertausvideon, joka sisälsi animaatiota sekä ääniraidan. Työn tekemiseen käytettiin omia muistiinpanoja, joko ruutuvihosta tai digivihosta. Myös oppikirja oli lähteenä.
Oppilaat piirsivät ensin kuvan ja suunnittelivat siihen sijoitettavat animoinnit. MathPad - ohjelmalla kirjoitettiin työhön liittyvät reaktioyhtälöt ja tallennettiin ne kuvina. Elektronit tehtiin ExplainEverythingin kirjoitustyökalulla ("e-"). Yksi ryhmä myös valokuvasi animointia varten palan magnesiumia ja leikkasi ExplainEverythingillä kuvan reunat pois.
Ohjelma soveltuu hyvin tällaisen animaation tekemiseen. Ääniraidan äänityksen voi laittaan pauselle aina tarvittaessa, esim. siksi aikaa kun hakee näytölle kemiallisia kaavoja kuvarullalta. Elektronit saadaan virtaamaan sormella hinaamalla (kuvat ja tekstit saadaan liikkumaan ruudulla, myös kynällä voi piirtää). Videot saatiin valmiiksi kaksoistunnin aikana. Nopeimmat ehtivät tekemään myös alkutekstin iMoviella.
Tässä yhden ryhmän näkemys avaimen kuparoinnista:

| ExplainEverythingillä on helppo selittää mitä reaktiossa tapahtuu |
torstai 27. maaliskuuta 2014
iPad - kahvila 27.3.
Kevään viimeisessä iPad - kahvilassa oli koolla ennätysmäärä porukkaa. Jakaannuimme ryhmiin, joissa kävimme läpi iPad-ohjelmalistaa, jotta löytäisimme sieltä se helmet, jotka ovat toimineet hyvin opetuksessa. Mukana oli opettajia myös muista Tampereen ja lähikuntien kouluista. Lopuksi ryhmät esittelivät kaikille omat suosikkiohjelmansa (ei järjestyksessä):
Yleisohjelmat, jotka sopivat moneen oppiaineeseen (mainittu myös esittelijän opettama aine):
- Popplet (käsitekartat), HY
- Qrafter (QR-koodilukija), ÄI
- Keynote (esitykset), KO
- iMovie (videoeditointi), KO
- PSTouch (kuvankäsittely), Animaatio/video-kurssi
- DrawingPad (piirtäminen), Animaatio/video-kurssi
- Garageband (äänittäminen), Animaatio/video-kurssi
- ExplainEverything (videoesitykset), FY
- iMotionHD (valokuva-animaatiot), MA
- ComicsHead (sarjakuvat), KIELET
- PuppetPals2, PuppetPalsHD, SockPuppets (animaatiot), KIELET
Lisäksi mafyke - ryhmässä oli omat suosikit kuten:
- Geoboard (geometrian opettaminen)
- Geogebra (tasogeometria, funktioiden kuvaajat, yhtälöparit jne)
- MathPad (kaavojen kirjoittaminen)
Pikkolan opettajat esittelivät myös peda.net:in sähköistä köksän oppikirjaa.
Linkki ohjelmalistaan
Kiitos kaikille osallistujille! Ja erityiskiitos Katrille tarjoiluista!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Diagrammien piirtämistä Numbers:lla (4lk.)
Kaksi tuntia sujui kuin siivillä, ja oppilaat tekivät innokkaasti hommia. Lopuksi työt siirrettiin ruudunkaappauskuvina opettajan koneelle USB - johdon avulla (koska alakoulussamme ei ole vieläkään WLAN - verkkoa). Opettaja liitti ryhmien kuvat yhteen Word - dokumenttiin ja tulosti ne pareille vihkoon liimattaviksi.
| Numbers sopii hyvin myös alakoululaisten käyttöön |
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Aineen olomuodon muutosten opiskelua iPadillä (7lk.)
Tässä työssä tuli hienosti esille iPadin kätevyys kuvaajan piirtämisessä sekä valokuvien liittämisessä työhön.
| 7.-luokan oppilaiden työselostus (Numbers) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)